Pidän piirtämisestä. No se nyt on itsestäänselvyys, mutta miksi pidän piirtämisestä? On tullut nyt yli vuosi piirrettyä poneja, mutta innostus ei ole lakannut, kuten useimmilla poniartisteilla, jotka ovat lopettaneet n. kaksi kuukautta ensimmäisen piirustuksensa jälkeen. Vuoden ajalle on toki mahtunut mukaan pari luovuusblokkia ja vähän motivaation puutetta, mutta jostakin ilmestyy aina jotakin, joka muistuttaa minua piirtämisen ilosta. Tämä tapahtui eilen jälleen kerran. Tällä kertaa se ilmeni "käännekohtana".
Jos kuvitellaan, että minä olen hahmo jostakin roolipelistä. Roolipelille olennaista on, että hahmo kerää kokemusta tarpeeksi, jonka myötä se sitten kehityy seuraavalle tasolle saaden lisää taitoja käyttöönsä. Jossain vaiheessa hahmon päästessä jollekin tietylle tasolle, avautuu mahdollisuus esim. päästä kokonaan uudelle alueelle, jossa täytyy edetä hieman eri tavalla edelliseen alueeseen nähden. Eli voisin sanoa, että minä saavutin eilen tuon tason. Mutta mitä sitten tapahtui?
Pidin siinä taukoa tietokoneella istumiselta, ja piirtelin kaikkea mieleeni tulevaa. Sitten tuli hyvä idea piirustukselle ja aloin sitä toteuttamaan. Puolen tunnin päästä minulla olikin jo hahmojen linjat paikallaan, mutta jokin oli oudosti... Katselin hahmojen muotoja, heidän anatomiaansa ja sijoitteluaan. Kaikki oli kohdallaan. En löytänyt mitään kritisoitavaa, kuten yleensä. Rupesin miettimään, kuinka piiroksessa käytety asennot olivat tuottaneet vielä puoli vuotta sitten ongelmia, mutta nyt ne onnistuivat, kuin tyhjään vain, eli hahmotuskykyni oli parantunut huomattavasti muutaman kuukauden aikana. Hahmojen leuat näyttivät oikeilta, vaikka ne ovat olleet ongelma viimeiset kolme kuukautta. Jatkoit luonnostelua hieman lisää, koska halusin laittaa ilmeet paikalleen. Ne ovat yleensä olleet hankala asia, mutta nyt nekin onnistuivat suhteellisen helposti. Itseasiassa, hahmot näyttivät juuri siltä, miten minä olinkin ne kuvitellut. Tässä vaiheessa muistin taas, miksi pidän piirtämisestä.
Eli se tunne, kun tajuaa kehittyvänsä! Tajuaa saavuttaneensa jotain! Edistyvänsä! Se jännityksen tunne, kun laittaa parhaimman koskaan tekemänsä työn muiden ihmisten nähtäville! Jos vielä ihmiset pitävät tuotoksestani, niin se nostattaa väkisin hymyn huulille ja antaa kovan motivaatioboostin! Paras asia piirtämisessä kuitenkin on, että saa laitettua pääkoppansa sisällön paperille, jotta muutkin näkevät ajatusmaailmani.
Millä tavalla tämä on sitten käännekohta? No minä huomasin, että hahmojeni piirtotyyli on alkanut vakioitumaan. Eli sen sijaan, että kokeilisin joka kerta jotain uutta hahmojen piirtotyylissä, ne ovat ruvenneet näyttämään nyt tietynlaisilta. Olen viimeinkin löytänyt oman persoonallisen piirtotyylini! Tämä tarkoittaa sitä, että piirtämisnopeuteni kasvaa, joka taas tarkoittaa hyviä uutisia sarjakuvani lukijoille!
Pääasialliseksi ongelmaksi jääkin enää vain tausta, mutta sekin on vain ajan kysymys, milloin se rupeaa näyttämään hyvälle. Hyvä seuraava askel senkin kehittämiseen, olisi saada luonnosteltua tausta ensin paperille, eikä alkaa piirtämään sitä suoraan tietokoneella.
Tällaista tällä kertaa! Asiaa varmaan olisi vaikka millä mitalla, mutta säästetään ne myöhempiä kirjoituksia varten.
